Se puhui kaikkeudesta kuin ystävästään
Takertui yksityiskohtiin kun
kokonaisuus oli liian lannistava
ja sillä oli vastaus aina valmiina
”ihan sama”
vaikka oikeasti välitti kai liikaakin
Olisi tahtonut vegaaniksi
muttei ensimmäisenä suvustaan
Halusi rakentaa tai edes raivata
jättää nimensä tielle, talolle, mustelmalla
ja eniten sitä ärsytti, ettei
tulisi näkemään omaa muistojuhlaansa,
valmistujaista elämästä
cum laude abropatur

metsästäjäkeräilijöiden joukossa olen hamstraaja, ekologisesti
kestävimmät tekoni kiinnitän kartalle ilmastointiteipillä
(älä turhaan lausu jesarisi nimeä)
maalaan tulen värein opasteita luotopoluille, kun jää
kestää vielä lohdutusten painon ja toivo paremmasta
sulaa mieleeni kuin hyvälaatuinen suklaa
(en enää muista, miltä hiljaisuus tuntuu)
minulla on varalla täysi kansiollinen muistolauseita maailmalle
koska melkein toivon saavani edes kerran viimeisen sanan
(olisipa se kiitos eikä apua)

Hän veti pohjat,
käsipohjat suonsilmäkkeessä
Tarttui jokaiseen keinotekoiseen oljenkorteen
vaikka pelkäsi purevansa nekin poikki

ja he puhuivat sankareista penkkiurheillessaan
mutteivät hurranneet avunpyytäjälle
ja he puhuivat onnen ansaitsemisesta
mutta ansoittivat hänen tiensä olemassaoloonkin

Hän anoi armoa
kuin arkkivihollista
Löi toivoa kummallakin poskellaan
ja koetti saada kelan rahat riittämään

elämän hintaan

kuu kuusi, kutsuu kummaan kuljentaan
kuurosade kuohuu, kumisappaat kuskaavat kuusen kusta
kukaan kurkota kuuhun, kun kurjat kulkurit kuuntelevat
kultaisia kumppaneitaan kuin kullekin kuuluisi
kuvitelma kuolemattomuudesta
kukunta kuvaa kutakuinkin kutakin

Koetin täyttää asunnon kodiksi
peittää peilit pölyllä
ristivedottaa ristiriidat
ja kadottaa kaiut kuolemista

Kaaoksen keskeltä löysin vain käteni
muoviset kerjäläisen kourat
Kovan näppäimistön pehmittämät sormet
kämmenien reunoilla sanoja anoen

Kirjoita meille sydän
Heltymätön näyttö narisi tyhjyyttään
Olin jo liian vanha perhoseksi
kykenemätön kyltymätön katuva

Käsillä oli käsittämätön kiire
ne huitoivat kuristavan ilman kaulalta
painautuivat rinnoilleni ja huusivat
tästä ulos tyhmä lapsi

Valutin sanoja
kuin spagettia siivilässä
kipuni on linnani
näkymätön näkymättömyys

Kädet hymyilivät lasikaltereiden siruja
nojasivat suklaan hautakumpuun kuin pelastusrenkaaseen
nostivat peukalonsa pystyyn ja kielsivät
hukkumasta toiste vartijattomaan vankilaan

Pöly painoi päänsä olalleni
hyvin tehty on puoliksi pedattu
ja joskus maksimalisti ei ole vain
epäonnistunut askeetikko

Hanna-Maijan heittiö on kodin <3

Rekisteristä häädetty nimi
kirjainsarja, josta emme ole vastuussa
Herrat suojelevat isänmaata
Herra suojelkoon muita
Päivänpolttava paperi palaa kuin itsestään

-ton, -ton, -ton, -ton
ja silti hän on
Hänellä ei ole nimeä
hänellä ei ole ikää
hänellä ei ole kansalaisuutta
hänellä ei ole itsestäänselvyyksiä

muuri pieni pyörii
varmat siinä hyörii
sormet sanoo sos sos sos
kengän kannat hus hus hus

Punapääenkelit eivät pääse taivaaseen
kuin korkeintaan ennen aikojaan
Ateistin iltauutisissa paha söi sanansa
ja pelolle myönnettiin puoli valtakuntaa

On vaikea ajatella suoraan
kun tienvarsi riehuu vihreää
ruusu nauraa kassin rajoille
ja sadepisarat tuoksuvat lomalta

Minut muistetaan ehkä
pahuuden alkulimana tärisevänä hyytelönä
joka itki omaa minuuttaan

Iskin kynteni ja varpaani kiinni muutokseen

Huomaattakoon nyt:
minä havisen!
Toivon oksalla suotuisassa tuulessa
ylempänä kuin katseeni eilen ylsi
minä havisen!
Keski-iän portilla ensimmäisessä nuoruudessani
elämä on seuraus ja syy
eikä hymyni huou itseivaa
eikä selkäni murru ensimmäisestä korresta
eikä mieleni ole raskauttava asianhaara
eikä pelko johda ajatuksia

Ehkä huomenna uskallan sanoa “onnellinen”
mutta tänään
tänään
Minä havisen!

Elämä on lahja vaikka viholliselta saatuna
Suklaa on suosikki myös irtokarkkilaatuna
Uskon kirjarappusten vievän ymmärryksen taivaaseen
jokainen meistä kaipaa kunnioitusta elääkseen

Harva lie pahempi kuin väkivaltainen vertaisryhmä
Eikä Comic sans -viestikään aina ole tyhmä
Joskus laiha riita on parempi kuin lihava sopu
silti hyvin harvoin käy viihteeksi turha suukopu

Isku mieleen on vaikeampi kuin vyön alle osuva
Harkittu reitti aina varmempi kuin hosuva
Neliö on täydellisempi muotona kuin soikea
Puhuminen auttaa, jos kuuntelija on oikea

Kuka tahansa voi opettaa vihaa mutta ei rauhaa
valheesta tulee tosi jos jatkuvasti jauhaa
Maamme on merkityksellisten sattumien verkosto
teko voi kertaantua oli se hyvä tai kosto

Toivo on joskus julmempi kuin rakkauden vastakohdat
Päämäärää tärkeämpää on miten muita johdat
Jos hyväksyisimme toisemme, taivas olisi tässä
mutta pelko saa meidät tarpomaan umpimetsässä